lauantaina

Makuuhuoneen ensimmäiset kalusteet

Makuuhuone pääsi huoneista ensimmäisenä käsittelyyn, kun sen ensimmäiset kalusteet valmistuivat. Tavaroiden yhteydessä yritän kertoa mahdollisimman paljon käytetyistä materiaaleista, ehkä joku saa niistä uusia ideoita.

 
Makuuhuoneen tärkein kaluste on tietenkin sänky, joka valmistuikin ensimmäisenä. Sänky on tehty pahvista ja pienestä vanulevy-kangas patjasta. Päiväpeite ja koristetyynyt on virkattu kalastajanlangasta pienellä koukulla. Helmalakana on vanhaa kesähamekangasta, ja se on kovetettu muotoonsa liima-vesi seoksella.


Sänky toisesta suunnasta.


Myös matto on virkattu kalastajanlangasta.


Anopinkieli on tehty kirjavasta vihreästä paperinarusta, ja se on liimattu maalattusta pikku korkista tehtyyn ruukkuun. Multa on kahvinporoja.


Ja sitten yleiskuvaa makuuhuoneesta. Ikkunaverho on vanhaa pitsikangasta, ja oli nukkekodissa jo lapsuudessani. Silloin verho tosin koristi keittiön ikkunaa.


Ja kuva toisesta sunnasta, ikkunanäkymä ei vielä kauneudellaan hurmaa...


Anopinkieli ikkunalla, kuvassa näkyy myös hieman tarkemmin verhon alareunaa.
Paljon on vielä makuuhuoneessakin tehtävää, mutta onneksi alkuun on jo päästy. Myös eteisen sisustukseen olen saanut paljon hyviä ideoita aiemmin mainitsemastani Nukkekotikirjasta, mutta siitä lisää myöhemmin!

2 kommenttia: